60-luvun Oulu – eli missä nää asut
Oulu oli sotien jälkeen kasvava kaupunki. Vuonna 1958 perustettu yliopisto ja 1960 perustettu lääketieteellinen tiedekunta toivat opiskelijoita kaupunkiin ja lähialueiden liittyessä Oulun kuntaan, tuli asukkaitakin lisää. Vuonna 1960 oululaisia oli 53 000, mutta toisin kuin arvioitiin, 100 000 asukkaan raja rikkoutui vasta 1990-luvulla.
 |
| Merikoskenkadun ja Valtatien risteys, 1960 |
Sodan jälkeen Oulu uudelleenrakennettiin – aluksi rakennettiin pääasiassa puutaloja, ja luvan kivitalon rakentamiseen sai vain poikkeustapauksessa. Päähuomio oli omakotirakentamisessa, ja vasta kun olot paranivat 1950-luvulla, alkoi voimakkaampi kerros- ja rivitalojen rakentaminen. Asuntopula säilyi kuitenkin pitkään. Uusi ilmiö oli se, että uusista asuntoalueista kaikki eivät olleet perinteiseen tapaan kiinni vanhassa asutuksessa. Näitä alueita olivat esimerkiksi Alppila, Kaukovainio, Puolivälinkangas ja Nokela.
1960-luvulla keskustan rakentaminen jatkui, ja rakennuksia nousi myös Heinäpään suuntaan. Tarkka-ampujankadun kerrostalorakennuksista avautui näkymä heinäpelloille, joilla vielä 60-luvun lopullakin tehtiin heinätöitä kesäisin. Tuirassa Merikoskenkatu ja Koskitie alkoivat muotoutua nykyasuunsa.
Oulu oli 60-luvulla vielä kasarmikaupunki. Ouluun perustettiin vuonna 1962 uusi Hiukkavaaran kasarmialue, joka tarjosi paremmat mahdollisuudet kouluttaa joukkoja maastossa kuin asutuksen keskelle jäänyt vanha kasarmialue. Oulussa sotataitojaan 60-luvulla harjoitteli Pohjanmaan tykistörykmentti (PohmTR.)
60-luvulla miehet suorittivat joko armeijan tai siviilipalveluksen. Vuoden 1959 siviilipalveluslaissa palvelus sallittiin myös muin kuin uskonnollisin perustein, mutta vakaumus piti osoittaa erityisen tutkintalautakunnan edessä, johon kuului tuomari, upseeri, sosiaaliministeriön edustaja, pappi ja psykiatri. Naisten asepalvelusta pidettiin 60-luvulla vielä lähinnä vitsinä, kuten tämä elävän arkiston video ’Aprillia: Naiset armeijassa’ kertoo.
Teollisuus 60-luvun Oulussa – eli mitä töitä nää saattaisit tehä (jos et ois työtön hippi)
 |
| Räjähdyksen jälkiä Typpi Oy:n tehtaalla 9.1.1963 |
Sodan jälkeisen Oulun kehityksen kannalta tärkeä oli valtion päätös sijoittaa Ouluun Typpi Oy:n lannoitetehdas. Tehdas aloitti toimintansa vuonna 1952. Tehtaalla tapahtui tammikuussa 1963 räjähdysturma, jossa surmansa sai kymmenen ihmistä. Räjähdyksen aiheuttama paineaalto särki satoja ikkunoita kaupungin keskustassa, jonne oli räjähdyspaikalta yli kaksi kilometriä matkaa. Räjähdys sinkosi tiili- ja betonikappaleita kilometrien päähän. Tehdas korjattiin onnettomuuden jälkeen nopeasti ja jo tammikuun lopulla tuotanto käynnistyi uudelleen. Sen aiheuttamaa lyhyttä tuotantokatkosta lukuun ottamatta toiminta on jatkunut tähän päivään saakka.
Åströmin nahkatehtaan toiminta muuttui myös sodan jälkeen. Tehtaan tuotanto keskittyi armeijan tarpeiden sijaan pääasiassa kenkien valmistukseen. Kenkäteollisuus kärsi kuitenkin 1960-luvulla menekkivaikeuksista. Tehtaan tuotanto siirtyi Oulaisiin ja vuonna 1974 Weljekset Åström Osakeyhtiö ajautui konkurssiin. Samankaltainen oli Oulun Villatehtaan kohtalo. Se lopetti toimintansa vuonna 1963.
Vielä 1960-luvulla Oulussa toimivat myös Toppilan Mallasjuomatehdas ja Merijalin makeistehdas Tuirassa, Oulujoen rannalla. Jälkimmäisen tunnetuin, nykyisin toisaalla valmistettava, tuote on vanha kunnon Tervaleijona.
Oulun yliopistoon perustettiin vuonna 1960 lääketieteellinen tiedekunta, mikä antoi hyvät edellytykset myös lääketeollisuuden toiminnalle. Ensimmäiset lääkevalmistaja Medipolarin tuotteet olivat markkinoilla jo syksyllä 1962. Tunnetuin Medipolarin kehittämä tuote on Burana.
Oulussa alettiin 1960-luvun alussa valmistaa kaapeleita eri tarkoituksiin, kahden yhtiön voimin. Pohjolan Kaapeli Oy siirtyi jo vuonna 1967 omistajansa Suomen Kaapelitehdas Oy:n mukana Nokian omistukseen.
Myös Katri Antell Oy:n leipomo, oululainen 1880 perustettu leipomo työllisti oululaisia 60-luvulla.
Huvittelua 60-luvun Oulussa – Eli mitä tännään tehtäis?
Aikuisikäisten oululaisten huvipaikkoja olivat sodan jälkeen ravintolat. Suosituista, edelleen toimivista ravintoloista tunnetuin on todennäköisesti Sarkka. 1950-luvulla perustettiin ensimmäiset itsepalveluruokalat, joista Lentävä Lautanen on edelleen toiminnassa. Vuosikymmenen puolivälissä aloitti myös tanssiravintola Merikoski. Tanssia oli ohjelmassa joka ilta myös Arinassa, Kauppahotellissa, Hotelli Vaakunassa ja Tervahovissa.
 |
| Nuorisoa diskossa, 1970 |
Nuoret – erityisesti popparit ja hippiet – viihtyivät 1960-luvun alkupuolella Oulun Pyrinnön Urheilutalolla. Pyrinnön toiminnan loppumisen jälkeen heidän kokoontumispaikakseen vakiintui vuonna -65 vanha sosiaalidemokraattien työväentalo Tetra Pakkahuoneenkadulla, joka kuitenkin purettiin 1970-luvun alussa.
Tangoa ja kotimaista iskelmää suosineet rasvikset, niin Tuirasta kuin Heinäpäästäkin, puolestaan kokoontuivat kadun toisella puolella, kansandemokraattien Järjestötalolla. Asetelmasta aiheutuikin toisinaan nahistelua hippien ja rasvisten välillä. Vaikka Järjestötalolla, eli Järkällä kokoontuivat niin Tuiran kuin Heinäpään rasvikset, oli yhteinen sopimus se, ettei siellä keskenään tapeltu, sillä riitaa mielivät saattoivat huutaa kadun ylitse herjaa hippikansallekin!
 |
| Nyrkkelyottelu NMKY:n salilla, 1963 |
Suosittuja paikkoja olivat myös Oulun Seurahuone, jonne mm. popparit ja hipit siirtyivät Tetran purkamisen jälkeen, ja opiskelijakapakka Rattorilupi. Hieman nuoremmat kävivät limudiskossa Kajaaninkadun nuorisotalolla. Tansseja järjestettiin erilaisten urheiluseurojen taloissa – ja vielä 70-luvulle asti saattoi Oulun Pyrinnön Urheilutalolla ja NMKY:n salilla käydä katselemassa nyrkkeilyotteluita.
Ennen sotia toiminnassa oli jo kuusi elokuvateatteria: Bio Kiistola Kirkkokadulla, Bio Kuohu Kalliotiellä, Hovi Isollakadulla, Kino Aula VPK:n talossa Pakkahuoneenkadulla, Kino Albertinkadulla ja Tähti Asemakadulla. Kaikki niistä jatkoivat toimintaansa myös sodan jälkeen. Lisäksi alkunsa sai vielä kolme uutta elokuvateatteria: Rio Kassatalossa, Valo Koskelankylässä ja Honkapirtti Pateniemessä.
Tuiran rasvisten omien kulmien passipaikkana toimi Elokuvateatteri Bio Kuohu, joka on edelleen entisellä paikallaan, joskin nykyisin teatterin nimi on Star. Rasvisnuoriso viihtyi myös Tuiran uimarannalla, kun taas erilaiset hipit ja popparit kansoittivat Nallikarin uimarantaa – yhteentörmäyksiltä ei vältytty aina kummallakaan rannalla ja toisinaan poliisin piti tulla hätistelemään iltaisin kokkoa polttavaa nuorisoa rannoilta poiskin.
Lähteet:
Kuvat koottu Uuno Laukan kuva-arkistosta:
Teksti koottu pelin maailmaan soveltaen:
0 kommenttia:
Lähetä kommentti