Hipit Suomessa 60-luvulla

Suomalainen hippikulttuuri alkoi syntyä vuodesta 1965 lähtien, saaden vaikutteita yhdysvaltalaisesta ja brittiläisestä kulttuurista. Lehdet, konsertit, musiikki ja radio olivat tärkeitä hippiaatteen sanansaattajia niin Suomeen kuin muuallekin maailmaan. Lehdistä muun muassa Suosikissa, Iskelmässä ja Stumpissa kirjoitettiin juttuja hippiydestä ja siihen viittaavista asioista. Oli myös yleistä, että suomalaiset nuoret tilasivat Yhdysvalloista tai Englannista musiikkilehtiä, joista sitten imettiin vaikutteita. Hippiaatetta tuotiin Suomeen myös ulkomaanreissujen kautta, esimerkiksi jo silloin nuorten suosiossa olivat kielikurssit.

Muutamia radikaalihippejä lukuun ottamatta Suomessa hippikulttuuri rakentui vanhempiensa luona asuvien opiskelijanuorten ympärille. Suuri osa suomalaisista hipeistä oli poikia, joita kiinnosti hippiyden aatteellinen puoli. Tyttöjä kiinnosti enemmänkin tyylilliset seikat. Lähes poikkeuksetta suomalainen hippi tuli keskiluokkaisesta, hyvävaraisesta perheestä. Oman perheensä ja taustojensa kanssa ristiriidoissa oleva ajatusmaailma antoi pontta kapinointiin: suomalainen hippiys olikin keskiluokkaisten ja koulutettujen nuorten kulttuurista vastarintaa. Järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyminen kuitenkin oli harvinaista Suomessa vielä 60-luvun lopulla, esimerkiksi kommuuniasuminen yleistyi vasta myöhempinä vuosina. Suomalaiset hipit saivat kuitenkin nähdä kommuuniasumista naapurimaassa Ruotsissa, jossa vuonna 1967 autiotalojen valtaamista asuinkäyttöön jo harrastettiin.

Yhdysvaltalainen hippiys perustui vallassa olevan yhteiskuntajärjestelmän vastustamiseen. Kulutustuotteet, rahan kasvava arvo, työnteko ja byrokratia saivat hipit näkemään punaista. Tavoitteena oli saada käännettyä silloisen yhteiskunnan vääristyneet arvot päälaelleen ja luoda negatiivisesta maailmasta positiivinen kuva.

Englannissa hippikulttuuri syntyi kahden sukupolven välisestä vastakkainasettelusta: nuorempi sukupolvi syytti vanhempiaan välinpitämättömyydestä ja tekopyhyydestä, siitä miten vanhempi sukupolvi jatkoi elämäänsä sodan jälkeen niin kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Lisäksi kuilua nuorten ja heidän vanhempiensa välillä laajensivat kasvavalla vauhdilla ydinaseiden vastaisen liikehdinnän organisoituminen, uudenlaisen rockkulttuurin kehittyminen sekä lisääntyvä huumeidenkäyttö.

Suomalainen hippiys otti vaikutteensa molemmista maista. Toisaalta keskiluokkaisen elämän ja auktoriteettien halveksiminen oli tärkeä osa suomalaisten hippien ajatusmaailmaa, mutta myös sodan vaikutukset ja vanhemman sukupolven odotuksien tuomat paineet ja siihen liittyvä kapinointi olivat pinnalla. Aikalaisen sanoin hippiys oli ”antiteesi kaikelle sille semmoiselle meiningille, mihin liittyi atomipommin keksiminen ja kaikkien mahdollisten koneiden käyttäminen ja luonnon tuhoaminen ja sellainen tiukka, systemaattinen, kaikkea erilaisuutta kammoava meininki”.   

Rakkauden vallankumous virisi Yhdysvalloissa ja rakkaudesta tuli siellä hippiliikkeen tärkein arvo. Suomessa rakkauden sanoma ei saanut yhtä paljon tuulta purjeisiinsa, vaikka hipit totta kai pitivät rakkautta tärkeänä arvona. Sodanjälkeisessä, jälleenrakennuksen Suomessa rakkaus parantavana, luonnollisena ja iloisena tunteena jäi useasti suorittamisen ja tehokkuuden jalkoihin. Yhdysvalloissa vapaa rakkaus toi mukanaan myös ongelmia: raiskaukset yleistyivät ja sukupuolitaudit levisivät. Suomessa vapaa rakkaus oli vähemmän tärkeä osa hippikulttuuria, myös ongelmat olivat pienemmät. 1960-luvun loppupuoliskolla ehkäisyvälineiden helppo saatavuus siivitti vapaan rakkauden sanomaa, samoin kuin kapinointi tiukkaa moraalia vastaan.

Rakkauden aatteen paikkaa suomalaisessa hippikulttuurissa paikkasi vahvasti rauhanaate. Sodan ja väkivallan vastustaminen oli tärkeä osa hippiyttä, eritoten se ilmeni Vietnamin sodan ja ulkomaisten konfliktien vastustamisena. Rauhanaate ei kuitenkaan pelkästään rajoittunut sotaan vaan kaikkeen väkivaltaan elämässä. Muita kunnioitettiin sellaisena kuin ovat, riitaa ei haastettu ja tappelutilanteissa paras vaihtoehto oli karkuun juokseminen. Rasvisjengien uhkaava käytös sai usein hipin juoksemaan tilanteesta ulos. Rauhanaate yhdistettiin useasti vasemmistolaisuuteen, mutta hippien ajatusmaailmassa pasifismin ei pitänyt aina liittyä politiikkaan.

                     
Rakkauden ja rauhan lisäksi yksi tärkeä osa hippikulttuuria oli huumeet. Ennen kesää 1967 huumeet olivat harvinaisuus Suomessa, mutta hippikesä muutti sen. Silloinkin huumeidenkäyttö sijoittui pääosin pääkaupunkiseudulle. Kauempaa ja pieniltä paikkakunnilta saatettiin lähteä Helsinkiin asti huumekaupoille, joskus jopa ihan Amsterdamiin asti. Huumeita käytettiin itsensä tutkiskeluun ja tajunnanlaajentamiseen – psykedeelinen musiikki ja huumeet kuuluivat yhteen. Myös huumeiden sosiaalinen merkitys oli iso: porukassa kiertävä marisätkä loi yhteenkuuluvuutta ja mursi rajoja.

Vuonna 1967 Suomessa käytettiin niin marihuanaa kuin LSD:täkin, mutta isointa osaa päänsekoittamisessa näytteli ”Nupo” (Nordfors), ”Porvoon lankku” (Bordeaux Blanc), ”Algerialainen” (Vin Rouge d’Algerie) ja muut 1960-luvun suositut viinimerkit.

Musiikin ja joogan avulla myös itämaiset uskonnot tulivat Suomessa suuren yleisön tietoisuuteen. Monet hipit samaistuivat esimerkiksi buddhalaisuuteen tai zeniläisyyteen. Beatlesin musiikilla oli iso osa itämaisen mystiikan popularisoitumisessa.

Rockmusiikin tavoin runous oli vastakulttuuriselle ilmaisulle myös varsin käytännöllinen kanava. Säkeiden vertauskuvallisuuden ja monitulkintaisuuden suojissa saattoi hyökätä yhteiskuntaa vastaan hyvinkin suoraan ja terävästi olematta kuitenkaan liian aggressiivinen. Runoja julkaistiin niin lehdissä kuin kirjoinakin. 60-luvun lehdet julkaisivat estoitta monia sisällöltään hyvin arveluttaviakin tekstejä.

Suosittuja suomalaisia hippisukupolven runoilijoita olivat 
Jarkko Laine (esikoisteos Muovinen Buddha, josta esimerkiksi runo Koneiston lamaannuttaminen), 
Mattijuhani Koponen (Valkeuden lapset, 1965: http://www.nastamuumio.fi/mjk.html) ja 
Leif Färding eli ”Lefa” (Maailmaa minä rakastan, julkaistu vasta 1971, http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=249&a=2480).

Suomalaisen hipin pukeutuminen:

Vaatetukseen kuuluivat:

Raidalliset merirosvopaidat, buddhalaiset kaavut, edwardiaaniset puvut, armeijan ylijäämäunivormut, erikoiset hatut, intiaanihenkiset otsanauhat sekä monenlaiset helmet ja rukousnauhat. Värikkäät intialaiset puuvillapaidat, ponchotyyppiset viitat, sametti- ja lannehousut, lahkeista levenevät kellopunttihousut ja farkut sekä naisilla pitkät hameet. Jaloissa pidettiin esimerkiksi sandaaleita tai vaihtoehtoisesti saatettiin kulkea paljasjalkaisena. Koruja oli joka lähtöön, samoin rintanappeja (“hippinappeja”).


Kaikki totta kai pääasiassa ommeltiin ja tehtiin itse, koska nuorten vaatekauppoja oli vielä 60-luvulla vähän ja vaatteet kalliita. Pelastusarmeijan myymälät olivat myös hyvä paikka vaatehankinnoille.

Tärkein visuaalinen symboli oli kukka – kukkakuosit, kukkia vaatteissa, kukkaihomaalauksia jopa.

Musiikkia rakkauden kesältä:

The Beatles (Sgt. Pepper Lonely Hearts Club Band -levy)
Grateful Dead (Grateful Dead –esikoislevy)
The Jimi Hendrix Experience (Are You Experienced -levy)
Cream (levyt Fresh Cream & Disraeli Gears)
Vanilla Fudge (Vanilla Fudge –esikoislevy)
The Doors (The Doors –esikoislevy, jättihitti Light My Fire)
Love (Da Capo -levy, sekä hitti My Little Red Book)
The Mamas and the Papas (kappale San Fransisco - ehdoton hitti!)

The Sperm (Mattijuhani Koposen bändi)
Jukka Kuoppamäki
Anki (Sateen jälkeen -levy)



Maailmankuvaus on referoitu Janne Poikolaisen pro-gradu tutkielmasta ”ALMOST ALL YOU NEED IS LOVE” Hipit ja hippikulttuuri Suomessa, 2008

Ladattavissa osoitteesta: http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma_en.php?id=19367
Pelinjohto suosittelee! :-)